PENTTI KOIVIKKO, GRAFIIKKAA

pentti

Tietoa taiteilijasta

Syntynyt 1.12.1944.

Opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1965-1967.

Taidemaalari-graafikko-piirtäjä Pentti Koivikko on pitänyt neljännesvuosisadan aikan yli 50 yksityisnäyttelyä, Suomen lisäksi Ruotsissa, Venäjällä, Saksassa, Espanjassa, Japanissa ja Alankomaissa. Nykyään hänet tunnetaan yhä enemmän serigrafioistaan öljyvärimaalausten lisäksi.

Naantaliin vuonna 1964 muuttanut taiteilija on kuvannut kotikaupunkiaan lukuisissa töissään. Monissa tauluissa esiintyy myös lapsuuden Etelä-Pohjanmaa.

Koivikon grafiikka ja maalaukset näyttävät lähes poikkeuksetta pysähtyneiltä, vaikka niihin sisältyy silti liike. Liike voi olla poskien heleä puna tai hymyilevä huulien asento. Liikettä voi edustaa myös tähden pilkottaminen taivaalla.

Teoksia mm. seuraavissa kokoelmissa

  • Lahden ja Rauman taidemuseot
  • Nelimarkka-museo
  • Yrjö A. Jäntin museo
  • Tervakosken taidesäätiö
  • Paulon saatiö
  • Suomen Pankki
  • Huhtamäki-kokoelmat
  • Majvik-kokoelma
  • OKO, Nordea ja Sampon pääkonttorit
  • Fortum
  • Turun, Naantalin, Raision, Kurikan, Parkanon, Salon ja Kaarinan kaupungit
  • Euran ja Rymättylän kunnat
  • Eri järjestöjen ja yhtymien kokoelmat

Teosten saatavuus varmistettava!

Puh. 0400-110110

 
 
Pentti Koivikko

"Keltatukka"
Öljy
Sign. 1998
19x13cm
480e

Pentti Koivikko

"Salome"
Öljy
Sign. 1998
19x13cm
480e
Kirjallisuus: Pentti Koivikko "Talvi-iltoja, kesäöitä" Sivu 23

Pentti Koivikko

"Poika"
Öljy
Sign. 1998
19x13 cm
480e

Pentti Koivikko

"Neito"
Öljy
Sign. 1998
19x13cm
480e

Pentti Koivikko

Kitaristi
Öljy kankaalle
37x11cm
Sign.2000
850e

Pentti Koivikko

"Lomaparta"
Öljy
Sign. 1993
24x19cm
520e

Pentti Koivikko

"Golf"
Serigrafia
35x28cm
360e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

Serigrafia
43x31 cm
Sign. 2018
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kotiinpäin"
Serigrafia
30x50cm
380e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Tauolla"
Serigrafia
30x40cm
320e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kohtaaminen"
Serigrafia
30x40cm
320e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Koivu ja tähti"
Serigrafia
34x20cm
280e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Punatulkku"
Serigrafia
37,5x45,5cm
420e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kelkkamatka"
Serigrafia
50x30 cm
380e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kevätlempi"
Serigrafia
30x40 cm
330e kehykstettynä
Saatavuus varmistettava.

Pentti Koivikko

"Kesälintu"
Serigrafia
26,5x19,5 cm
320e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Satamassa"
Serigrafia XI/XXV
34x24 cm
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Purjehtijan morsian"
Öljy kankaalle
35x25cm
Sign. 1996
780e

Pentti Koivikko

"Lyhdyllä"
Serigrafia
27x35 cm
320e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl.

Pentti Koivikko

"Kuutamolla"
Serigrafia
33x24 cm
320e kehystettynä
Galleriassa 2 kpl

Pentti Koivikko

"Lapset pihalla"
Serigrafia
40x50 cm
480e kehyksellä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Lumilyhdyllä"
Serigrafia
40x30 cm
380e kehyksellä
Galleriassa 2 kpl

Pentti Koivikko

Pyöräpoika
Serigrafia
24 x 33 cm
350e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Moottoripyörällä"
Serigrafia
Sign. 1995
48x34cm
Galleriassa 1kpl