pentti

 

PENTTI KOIVIKKO, GRAFIIKKAA

 Syntynyt 1.12.1944.

 

Opiskeli Turun piirustuskoulussa vuosina 1965-1967.
Taidemaalari-graafikko-piirtäjä Pentti Koivikko on pitänyt neljännesvuosisadan aikan yli 50 yksityisnäyttelyä, Suomen lisäksi Ruotsissa, Venäjällä, Saksassa, Espanjassa, Japanissa ja Alankomaissa. Nykyään hänet tunnetaan yhä enemmän serigrafioistaan öljyvärimaalausten lisäksi.
Naantaliin vuonna 1964 muuttanut taiteilija on kuvannut kotikaupunkiaan lukuisissa töissään. Monissa tauluissa esiintyy myös lapsuuden Etelä-Pohjanmaa.
Koivikon grafiikka ja maalaukset näyttävät lähes poikkeuksetta pysähtyneiltä, vaikka niihin sisältyy silti liike. Liike voi olla poskien heleä puna tai hymyilevä huulien asento. Liikettä voi edustaa myös tähden pilkottaminen taivaalla.

 

Teoksia mm. seuraavissa kokoelmissa

  • Lahden ja Rauman taidemuseot
  • Nelimarkka-museo
  • Yrjö A. Jäntin museo
  • Tervakosken taidesäätiö
  • Paulon saatiö
  • Suomen Pankki
  • Huhtamäki-kokoelmat
  • Majvik-kokoelma
  • OKO, Nordea ja Sampon pääkonttorit
  • Fortum
  • Turun, Naantalin, Raision, Kurikan, Parkanon, Salon ja Kaarinan kaupungit
  • Euran ja Rymättylän kunnat
  • Eri järjestöjen ja yhtymien kokoelmat

Teosten saatavuus varmistettava!

Puh. 0400-110110

 
 
Pentti Koivikko

"Lupaus"
Grafiikkavedos, 34/70
Sign. 2008
58cmx42cm / 76cmx60cm
440e

Pentti Koivikko

"Syreenien aikaan"
Grafiikkavedos, 70/50
Sign. 2003
37cmx29cm / 60cmx50cm
300e

Pentti Koivikko

"Viulunsoittaja"
Grafiikkavedos
50cm x 40cm
580e
Galleriassa 1kpl

Pentti Koivikko

"Poika"
Öljy
Sign. 1998
19cm x 13cm
480e

Pentti Koivikko

MYYTY
"Lomaparta"
Öljy
Sign. 1993
24cm x 19cm

Pentti Koivikko

"Juhannustanssit"
Serigrafia
Sign. 2002
35cm x 20cm
350€
Galleriassa 0 kpl

Pentti Koivikko

"Laskettelemassa"
Serigrafia
55cm x 39cm
400e
Galleriassa 0 kpl
Tilattavissa

Pentti Koivikko

"Pranstakka tyttö"
Serigrafia
30cm x 19cm
290e

Pentti Koivikko

"Lyhteellä"
Serigrafia
43cm x 31cm
380e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Talvi-illan taivas"
Serigrafia
46cm x 37cm
370e kehystettynä
Galleriassa 0 kpl
Saatavuus varmistettava.

Pentti Koivikko

MYYTY
Serigrafia
Sign. 2018
43cm x 31cm

Pentti Koivikko

"Kotiinpäin"
Serigrafia
30cm x 50cm
380e kehystettynä
Saatavuus varmistettava

Pentti Koivikko

"Tauolla"
Serigrafia
30cm x 40cm
320e kehystettynä
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kohtaaminen"
Serigrafia
30cm x 40cm
320e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Koivu ja tähti"
Serigrafia
34cm x 20cm
280e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kelkkamatka"
Serigrafia
50cm x 30cm
380e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kevätlempi"
Serigrafia
30cm x 40cm
330e
Saatavuus varmistettava.

Pentti Koivikko

"Kesälintu"
Serigrafia
26,5cm x 19,5cm
320e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Satamassa"
Serigrafia XI/XXV
34cm x 24cm
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Lyhdyllä"
Serigrafia
27cm x 35cm
320e
Galleriassa 0 kpl
Tilattavissa

Pentti Koivikko

"Punatulkkuja"
Serigrafia
40cm x 30cm
320e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Kesäyössä"
Serigrafia
33cm x 24cm
320e
Galleriassa 1kpl

Pentti Koivikko

"Lapset pihalla"
Serigrafia
40cm x 50cm
480e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

"Lumilyhdyllä"
Serigrafia
40cm x 30cm
380e
Galleriassa 1 kpl

Pentti Koivikko

MYYTY
Pyöräpoika
Serigrafia
24cm x 33cm
350e
Galleriassa 0 kpl
Saatavuus varmistettava

Pentti Koivikko

"Golf"
Grafiikka
37cm x 29cm
320e

Pentti Koivikko

MYYTY
"Golf"
Serigrafia
35cm x 28cm

Yhteystiedot

Teoksen tiedot: