Reidar Särestöniemi

Ostetaan ja myydään Reidar Särestöniemen teoksia.

 

Reidar Särestöniemi (14. toukokuuta 1925 Kittilä - 27. toukokuuta 1981 Kittilä) on tunnetuimpia lappilaisia kuvataiteilijoita. 

Särestöniemi tunnetaan suurista ja värikylläisistä Lappi-aiheisista maalauksistaan. Hänen taiteensa lähtökohtana olivat Lapin luonto sekä maakunnan ihmiset ja uskomukset. Hän sai mainetta pohjoisena mystikkönä, mutta sai vaikutteita myös eurooppalaisen modernismin tunnetuilta taiteiljoilta, venäläisestä taiteesta ja esihistoriallisista luolamaaluksistta.

Reidar Särestöniemen teokset 1950-luvun taitteessa olivat pääasiassa pienimuotoisia graafisia töitä sekä muotokuvia. Leningradista palattuaan Särestöniemi piti ensimmäisen yksityisnäyttelynsä Helsingissä.

1960- ja 1970-lukujen tuotanto koostuu suurista ja värikkäistä öljyvärimaalauksista. Taiteilijan kultakausi osui 1960–1970-luvuille ja hän teki taiteensa kautta luonnonsuojelutyötä. Porot, riekot ja jängät eivät olleet Särestoniemelle vain aiheita, vaan myös symboleja.

Reidar Särestöniemen teoksia on kaikkiaan noin 1 500, joista noin kolmannes on Särestöniemi-museon hallussa.

Särestöniemen teokset ovat kysyttyjä ja niiden arvot ovat nousseet merkittävästi. Tiedettävästi arvokkain Särestöniemen teos on ollut Omakuva ja ilves, joka myytiin huhtikuussa 2017 huutokaupassa Helsingissä 140 260 eurolla.

Vuonna 2014 Särestöniemen näyttely ylitti Oulun taidemuseon kävijäennätyksen.